Minäkin päätin aloittaa... Tosin hieman muunneltuna ja epäaitona. Teen siis näin: minulla oli tavallisia skräppikansioita kaapissa valmiina, valitsin niistä yhden. Lisäksi minulla oli siskoni hääkansioon tilatuista lokeromuovitaskuista jäljellä vielä 12 kappaletta, otin ne ja lisäksi tavallisia 12x12 taskuja. Laitoin taskut kansioon valmiiksi. Sitten olin valmis aloittamaan!

Tämä on suunnitelma: Teen vain joka kuukaudesta aukeaman lokerotaskuihin, lisäksi olen jo tehnyt vuodenaika 12x12 sivut väliin. Eilen sain tehtyä aloitussivun ns.etukannen valmiiksi. Suunnittelin myös, että mikäli kuukausi taskut eivät riitä, niin teen 6x6, 8x8 tai 12x12 sivun väliin tarpeen mukaan. Ja aloitussivun jälkeen, kun lokerotaskun etupuoli jäisi tyhjäksi esittelen meidän perheen ja tilanteen alkuvuonna ja saman sitten loppuvuonna viimeisen lokerotaskun taakse. Ja ihan viimeiseksi sivuksi ajattelin kirjoittaa (ehkä myös kuvittaa) tuntoja ja ajatuksia tämän projektin tekemisestä.

Ja vielä lopuksi syitä, miksi en aitoa aloittanut. Ensinnäkin halusin aloittaa heti, eikä sillä hetkellä ollut tietoa milloin niitä saataisiin lisää suomeen. Toiseksi minulla oli jo tarpeettomana tarvikkeet kotona. Kolmanneksi kumpikaan väreistä ei ollut minusta kiva. Neljänneksi en raaskinut maksaa aidosta, jos en jaksaisikaan tehdä sitä koko vuotta.

Nyt kun olen siitä täällä ilmoittanut, niin nyt on pakko tsempata ja yrittää pysyä mukana koko vuosi.

Päivitystä: Olen edelleen mukana! Muutaman kuukauden jäljessä kylläkin, mut jospa ensi viikolla saisin ne puuttuvat kuukaudet tehtyä..